- Kuvaus
-
Yksityiskohdat
Kickspark-potkukelkka on tavalliseen potkukelkkaan verrattuna huomattavasti monikäyttöisempi ja ajo-ominaisuuksiltaan täysin ylivertainen. Kevyen mutta silti jäykän runkonsa ansiosta se on vaivaton käsitellä ja silti helppo hallita kovassakin vauhdissa. Kicksparkin pystyy lisäksi jokainen muuntamaan käyttötarkoitukseensa ja omaan kokoonsa sopivaksi lukuisten lisävaruste- ja säätömahdollisuuksiensa ansiosta. Kelkkaan saa esimerkiksi valjakkourheiluun suunniteltua koiravetolaitetta, joka käy kilpailun lisäksi hyvin koiran ulkoiluttamiseen.
Potkukelkan jalakset
Kickspark on vakiona varustettu yleisjalaksella, jota käytetään kovilla alustoilla kuten jäällä, tiellä sekä kovaksi tamppautuneilla latu-urilla. Yleisjalas sopii kuten nimikin kertoo, siis lähes kaikkiin kelkkailuolosuhteisiin. Kovaksi tamppautunut maantie on kuitenkin sen ominta toiminta-aluetta.
Hanki- tai liukujalas on muovinen suksi, joka painetaan kiinni yleisjalakseen. Nämä muovijalakset kantavat potkijaa pehmeämmilläkin alustoilla, aina hiihtoladuista moottorikelkkauriin.
Jääjalas on vain jäälle tarkoitettu, alumiiniprofiilista ja ruostumattomasta jousiteräsnauhasta valmistettu kelkkailun huipputuote. Jääjalaksessa yhdistyvät kevyt rakenne, lähes kitkaton ja äänetön luisto, jäällä tarvittava kurvipito, sekä kovassa vauhdissa helpon hallittavuuden antava jäykkyys. Jääjalaksin varustetulla Kicksparkilla on ilo kurvailla vaikka pitkin retkiluistelu-uria.
Pitoa kenkään
Luistavinkin kelkka vaatii kulkeakseen potkuja ja pitoa potkun alle. Lumisella alustalla toimivat talvikengätkin, mutta jäinen tie tai järvenselkä nopeuttavat vauhtia vain jos jalkineen pito riittää.
Karpponen on kenkään kiinnitettävä nastoitettu tai raudoitettu “potkuantura”, jolla saa hyvän pidon joka kenkään. Olemassa olevien vaihtoehtojen pohjalta olemme kehittäneet myös oman karpposemme “Sparkkosen” joka on ainut riittävän pitävä vaihtoehto piikkarille, etenkin jäisillä alustoilla. Sparkkonen tosin pitää leveän piikkirivistönsä ansiosta myös pehmeämmillä lumipinnoilla ja jopa vielä piikkaria paremmin.
Suunnistukseen tai pesäpalloon tarkoitetut piikkarit, varustettuina 9 - 12mm piikeillä ovat ainoa vaihtoehto jäällä potkivalle kilpailijalle ja tosikuntoilijalle. Yleisurheilupiikkarit taasen harvoin kovin kauaa kestävät kovan jään ja kylmyyden rasituksia.
Lisätiedot
Lisätiedot
runko Aluminum (T6) paino vakiovarustein (kg/lbs) 5,5 / 12,1 vakiovarusteet astimet, asennustyökalut - Arvostelut
-